Muistorunoja
Täältä voit valita muistorunon surusidontaan kortin tai nauhan tekstiksi.
1
Olen siirtynyt vain rauhaan lempeään,
silti teidän olen, lähellenne jään.
Tallentakaa menneen parhaat muistot,
muiden olla antakaa,
kuin ennen voimissani te minut muistakaa.
2
Kun noutaja niittää kypsää viljaa
ja korjaa matkaajan uupuneen,
kun sydän sammuu hiljaa,
onko aihetta muuhun kuin kiitokseen.
Siksi kiitos ja siunaus matkalla myötä sinne,
missä ei tuskaa, ei yötä.
3
Kuljen harhaan,
ruusutarhaan Sinut veisin,
portin suljen
silmin kyyneleisin.
Tyyntä rauhaa
toivon, armas, Sinun saavan,
meille pauhaa tuulet meren ja aavan.
4
Ei mikään voi kuolla,
ei kukat ei tuuli,
ei rakkaus kuolla voi.
Ohi polku vain kulkee
ja kukat jää taakse
ja muualla tuuli soi.
Aila Meriluoto
5
Kun astuit illalla unten purteen,
se lipui hiljaa rantaan uuteen.
Näin helppo nyt on hengittää siellä
ja kevyt kulkea valon tiellä.
Sanat ne soljuvat, soljuvat niin,
kun tuska ja ahdistus pois pyyhittiin.
6
Vaikka tiemme erkani päällä maan,
jäi minulle muistojen silta.
Sillä sillalla kanssasi olla saan
joka ainoa päivä ja ilta.
7
Me olemme niin kuin uni
ja niin kuin ruoho maan,
joka aamulla puhkeaa kukkaan
ja ehtoolla leikataan.
8
On ikävää, jota ei voi ilmaista,
on kaipuuta, jota mitkään teot eivät voi täyttää,
ja on rakkautta,
joka ei vaadi muuta kuin sydämen hiljaisuutta.
9
Tuuli kuiskii, tuutii viljaa.
Tie raskas elon päättyy hiljaa.
Kukkakedolla taivaan nyt hän käy,
ei huolta murhetta enää näy.
Suru raskas tänne jääneen on kantaa,
pois hennois luotaan ei rakkainta antaa.
Vaan vielä toisemme kohtaamme kerran,
kodissa taivaan, luona Herran.
10
Kukkui ennen kun käköni,
kukkui illoin, kukkui aamuin,
syvänyöllä sylkähytti –
nyt ei kuulu kukkuvaksi.
11
Emme sanoa voi – emme tahdokaan
hän kuoli – ei – hän lähti vaan
valoisin hymyin viittoen
hän vaelsi toiselle rannalle
jättäen meidät aavistamaan,
kuinka kauniit ovat rannat sen toisen maan.
12
On kuin vasta äsken
olisi ollut kevät ja nuoruus,
vilja kylvetty ja oraat versoneet.
Sitten äkkiä;
tähdet syttyneet iltataivaalle,
linnut lähteneet
ja kotipihassa äänetön ikävyys.
Kesä – on siellä jossain.
13
Sinun kuolemas kuolemanrannan
niin ihanan lähelle tuo.
On välillä sydäntemme
vain virran kapea vuo.
14
Aurinko laskee, jo pitenee varjot,
aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.
15
Me emme itke niitä päiviä,
jotka ovat myötäsi menneet,
vaan olemme onnellisia,
että ne päivät ovat olleet.
Kari Rydman
16
Sain nähdä, kuinka järvi hohtaa purppuraa
ja päivä hiljaa painuu
jo taivaanrannan taa.
Niin lähellä on alku
ja matkan määränpää.
Vain tuuli ylle vetten hiljaa soimaan jää.
17
Nuku rauhassa isä kulta,
elon huolet loppui sulta.
Luo äidin kaipasit joka ilta
– suo sinne johtaa nyt kaarisilta.
Tartu käteen äidin armaan,
hän sua vastassa on varmaan.
18
Vedet virtaavat vuorilta.
Ne eivät solise,
niillä on itkun ääni,
eikä kukaan voi
niitä lohduttaa.
Ne ovat syntyneet
murheen sumusta,
mutta niiden sisälle
on Luoja kätkenyt hiljaisen soinnun: Älä pelkää.
19
Kun kerran viimeisen suljen
nämä silmäni unista maan,
yhä ylemmäs silloinko kuljen,
yhä kauemmas nähdäkö saan.
20
Sun muistos kallis ainiaan
jää kauniina mieliimme loistamaan,
vaikk’ sydämes kultainen väsyi pois,
emme hyvyyttäs, lämpöäs unhoittaa voi.
Yrjö Jylhä
21
Et ole ikiunessa, et ole poissa,
olet tuhat tuulta puistikoissa,
olet valkea välke aallokossa,
olet timantti hankien loistossa.
Et jättänyt meitä, et ole vaiti,
olet lintujen laulu taivaalla,
olet kuiskaus viljapellolla,
olet henkäys rakkaasi poskella.
22
Nyt olen vapaa
ja mukana tuulen
saan kulkea rajoille ajattomuuden.
Olen kimallus tähden, olen pilven lento.
Olen kasteessa aamun pisara hento.
En ole poissa
vaan luoksenne saavun
mukana jokaisen nousevan aamun.
Ja jokaisen tummuvan illan myötä
toivotan teille hyvää yötä.
23
Niin äkkiä päivä sammua voi,
ei kohtalon kello edeltä soi.
Sydän itkee kaipuuta, ikävää,
enää muiston helmet kimmeltää.
24
Lähti lentoon enkeli taivaan,
tuli luokse väsyneen, sairaan,
kosketti hiljaa posken nukkaa,
silitti hellästi hopeista tukkaa.
Nosti siivilleen äitimme armaan,
vei turvaan paikkaan varmaan
isän (äidin) viereen, tähtien taa.
25
Pois aurinko painui, lankesi ilta
jäi taivahan rannalle säihkyvä silta,
mut kaukaa korven tummuvan yöstä
soi laulu ihmisen työstä.
26
Ikiliekki ihmisen henki on,
se on syttynyt säteistä auringon,
ja päivän puoleen se halaa.
Vaikk’ kuilussa kulkee
ja helmassa yön,
tuvat sille on tuttuja tähtien vyön,
ja tähtiin se takaisin palaa.
Eino Leino
27
Kädet paljon työtä tehneet minua lasna kantaneet,
kädet väsyneet, kädet rakkaat, puolestani rukoilleet.
Ne peitteellä hiljaisina,
on suonin sinisin,
ne viimeisen, viimeisen kerran ovat käyneet ristihin.
28
On lempeä levonmaa,
unen kaarisilta sinne johdattaa.
29
Sinä odotit kevättä, kesää uutta,
sen valoa, lämpöä, suloisuutta.
Sait kauneimman, ihanan uuden maan.
Jäimme sinua kyynelin kaipaamaan.
30
Vain aika on se,
joka parantaa haavat,
niin kauan kyyneleet
vuotaa saavat.
Ne kuivuvat myöhemmin itsestään,
tuska tyyntyy hiljaiseen ikävään.
31
Kun elämän kannel vaikenee,
soi taivaan urkujen soitto,
ja sydän kun sykkivä hiljenee,
uusi ruskottaa aamun koitto.
32
Ei mustaa murhetta tummempaa,
ei sydän tuskaa polttavampaa,
kuin antaa luotaan rakkaat ne,
joita etsivi aatos ainainen.
33
Sinä saavutit taivaan rannan,
yllä tunturin huippujen oot,
ikirauha, ylhäällä siellä,
Sinun sielussas vallitkoon.
34
Kun muistelemme yhteisiä teitä,
kuinka sä ahkeroit, rakastit meitä.
Ei kaipuuta sanat, kukkaset peitä,
on sydän, silmät täynnä kyyneleitä.
35
On poissa kerran katoavainen maja
ja poissa ajan tummuus, ajan raja
ja tomun tahrat, painot raskaat maan.
Mirjami Lähteenkorva
36
Silmät alasluotuna, ripsillä kyyneleet –
suru ikimuistoinen etten mistään löydä lohdutuksen sanaa.
37
Kiitos sulle rakkaimpani,
olit kallein päällä maan,
annoit voiman, uskalluksen,
jota arkeen tarvitaan.
Olet mennyt.
Olen yksin perääsi näin huutaen
äänettömän huokauksen:
Olet rakkain, tiedät sen.
Lassi Nummi
38
Uupunut matkaaja rannalla himmeän maan
astui aurinkolaivaan suureen ja valkeaan.
39
Iltarusko tummui yöksi,
luo portin saapui matkamies.
Anovan katseen luo vartijaan:
Niin väsynyt on sydän mulla,
lepoon saanko jo tulla.
– Katso, hänelle portti hiljaa aukeaa.
40
Kun tie on vaivalloinen ja askel väsynyt
ei silloin vastaan sano,
ei matkaa jatkaa ano, kun kuuluu:
Laske sauvas ja lepää nyt.
41
Säveltä hiljaisuuden sanat ei häiritä saa.
Kirkkaus ikuisuuden ihmistä koskettaa.
Hilja Aaltonen
42
Kiitos elämän antajalle,
kiitos kehtomme tuutijalle,
kiitos askelten auttajalle,
kiitos kielloista käydä harhaan,
kiitos neuvoista polun parhaan.
43
Nyt jätän tutun pirtin, polun ja pihamaan.
Pois riisun arkinutun, puvun uuden mä nyt saan.
Mä olen kypsää viljaa, pois pyyhkikää kyyneleet.
Kodin piiristä poistun hiljaa, luo Herran vie askeleet.
44
Järven rantoja laineet huuhtelee,
puut hiljaa kuiskii, kuuntelee.
Ei saavu soutaja venheelleen,
ei lähde vesille verkoilleen.
45
Olen soutaja, soutaja muuan vain,
tämän venheeni äidiltä lainaksi sain.
Ei purjeita –
eväät loppuneet on.
Soudan vain ylitse virran.
46
Side viimeinen kotiimme lapsuuden
katkesi hiljaa sammuen.
Sinulle kiitokset kauneimmat tahdomme antaa.
Sinut rinnalle isän (äidin) nukkumaan kantaa.
47
Kotiin valkeaan uuteen päättyvi matkaajan tie.
Lempeään hiljaisuuteen viimeinen polku vie.
Nyt vuosista yhteisistä sidon muistojen seppeleen,
ja ajattomuudessa kerran me kohtaamme uudelleen.
48
Aamun koitosta iltaruskoon kulkija elämän taivaltaa.
Määränpäähän saapuessaan uneen rauhaisaan vaipua saa.
49
Rauha ihmeellinen maassa kirkkauden,
ei myrskyjen pauhina soi.
50
Elo mainen kun iltaa raukes,
oli tyyntä ja rauhaista niin.
Joku portti vain hiljaa aukes,
ja se iäksi suljettiin.
50
Hyvän ihmisen muisto,
miten mieltä se lämmittää.
Miten aina sen soinnusta sieluun
sävel pieni soimaan jää.
51
Pysähtyi sydämes pursi rauhan vienoille vesille, armon auringon sylihin.
52
Hetket hiljaiset jälkeesi jäivät kullaten muistojen kirkkaimmat päivät.
J.H. Erkko
53
Kaiken tänne jätän rikkaan kauniin maan.
Nousen taivaan sineen ruskoon punertavaan.
54
Kun pitkän elämän elää saa,
voi rauhassa nukahtaa.
Kun kaikki on valmista, tehty työ,
on edessä rauhaisa yö.
55
On hiljainen taivaan ranta, eikä lintujen laulu soi.
Ei kuoleman tarkoitusta aina ymmärtää voi.
56
Oli iloa täynnä ne päivät, jotka luonamme viivyit.
Sun leikkisi kesken jäivät, pois taivaan pihoille siirryit.
57
Pois on tomu,
öiset harsot.
Nyt vasta taivas aukeaa,
valoon sielu vaeltaa.
58
Ken tulkita vois kaiken tarkoituksen?
Me jäämme vaiti, hiljaa nöyrtyen.
59
Ei kuolema ole arvoitus, joka kerran ratkeaa.
Se on ihmisen ihana oikeus taipaleen tehtyä nukahtaa.
60
Mitä pelkoa kuolemasta?
Sinä tulethan takaisin.
Tulet suvien angervoina,
kuun hohtona syksy öin.
Kevätrantojen kulleroina
ja talvien huurrevöin.
Olet pisara kaikesta siitä,
mikä on ja tänne jää.
61
Työ kyntäjäpolvien jatkuva on.
Työ kylväjäin sekin on loputon.
Vain vaihtuvat kyntäjät, kylväjät
ja sadon häilyvän niittäjät.
62
Lepää rauhassa,
tuulen kehdossa,
tuoksussa kesäisen maan.
63
Ihmisessä vain kuolevainen katoaa.
Hyvyys, rakkaus ikuisesti jää.
64
Muistot ja rakkaus jäljellä on, ja kaipaus sammumaton.
65
Ratkesi elon raja,
aukeni rauhan maja,
jäi jalon elämän muisto.
66
Siellä missä kuljit, jäljessäsi valoviitat loistaa yöstä.
67
Siellä on sulla nyt kirkasta aina,
siellä ei siipiäs maan tomu paina.
68
Kotilehto kaunis koivuineen
vaihtui ikikotiin kirkkauteen.
69
On raskasta luopua rakkaimmastaan,
vaikka tietää: hetkeksi ainoastaan.
Eino Leino
70
Käy enkeli vierelläs taivaan rantaa,
on kulkusi kevyttä jalkasi kantaa.
Et kipua tunne taivaan tiellä,
on monet rakkaat vastassa siellä.
Muistoissa elät keskellämme,
säilyt aina sydämissämme.